Näyttelyt & show-osuus

Videon show-osuudesta löydät Instagram-tililtämme: https://www.instagram.com/p/CtMCN4WIrse/

Tänä vuonna virallisten näyttelyiden pelkän tuomaroinnin ja palkintojenjaon lisäksi halusimme tuoda näyttelyt enemmän yleisölle näkyväksi. Siksi kehitimme tämän uuden Show-osuuden.

Show-osuus tarkoittaa hevosten esittelyä yleisölle. Jokainen näyttelyissä kilpaileva hevonen vuorollaan kiertää koulukentän ympäri esittäjänsä kanssa. Samalla hevosesta kerrotaan samaan tyyliin kuin kouluradalla kilpailevista hevosista on ollut tapana kertoa. Hevosten omistajilta ja samalla myös tekijöiltä on pyydetty lyhyttä kuvausta kyseisestä hevosesta. 

Show-osuus tapahtuu Eteläkentällä ja kestää 30 minuuttia, jonka aikana kummatkin näyttelyluokat (hevoset & ponit) esitellään erikseen. Jokainen kilpaileva hevonen saa oman kierroksensa kentällä. Yleisön tehtävänä on olla mukana kannustamassa ja luomassa show-fiilistä!

Yleisölle on myös oma erityinen tehtävä: äänestää Yleisön suosikki -palkinnon voittaja. Näyttelyissä palkitaan tuttuun tapaan sijoittuneet sekä BIS-kehään päässeet hevoset, jotka ovat tuomariemme arvostelun jälkeen ansainneet palkintonsa. Mutta Yleisön suosikki -palkinto ei ole riippuvainen tuomarien arvostelusta, vaan yleisö saa vapaasti päättää lempparinsa kaikista näyttelyissä kilpailevista hevosista ja poneista. Palkinto annetaan yhdelle näyttelyissä kilpailevalle hevoselle ja yhdelle ponille. Yleisö voi siis molemmista luokista äänestää yhtä suosikkiaan. 

Näyttelyhevoset ovat nähtävissä vielä Show-osuuden jälkeenkin näyttelyalueella sekä jokaisesta hevosesta löytyy kuvat äänestyslomakkeesta.

Äänestys tapahtuu SM-kilpailuissa QR-koodin kautta, jonka löydät muun muassa käsiohjelmasta sekä näyttelyalueelta!

Kuva: Maikken & Juuso Juhala, Muokkaus: Saija, Video: Cindy