Koronatiedote 01/2021

Koronatiedote 01/2021

Huom. Ajankohtaisen koronatiedotteen löydät aina Usein kysyttyä -sivulta.

Koronatilanteen huomioiminen tapahtumajärjestyksessä

Keppihevosten Suomenmestaruuskilpailut 12.6.2021

Vuoden 2020 Keppihevosten Suomenmestaruuskilpailujen peruunnuttua olemme kääntäneet katseemme hyvissä ajoin kohti tulevaa kesää, ja aloittaneet ensi vuoden tapahtuman suunnittelun. Koronatilanne on hyvin vaikeasti ennustettavissa, joten tällä hetkellä pyrimme edistämään järjestelyjä normaalisti. Seuraamme ja arvioimme tilannetta aktiivisesti ja pyrimme varautumaan erilaisiin mahdollisiin skenaarioihin.

Tapahtumamme kävijöiden sekä henkilökunnan turvallisuus ja terveys ovat Suomen Keppihevosharrastajat ry:lle ja Keppihevosten SM-kilpailujen järjestäjätiimille ensisijaisen tärkeitä. Tulemme jatkossakin noudattamaan viranomaisten ohjeita ja määräyksiä sekä käyttämään varovaisuutta ja harkintaa kaikessa toiminnassamme.

Tapahtuman toteutuessa suunniteltuun tapaan olemme valmistautuneet huolehtimaan korostetusta hygieniasta esimerkiksi tarjoamalla käsidesiä ja mahdollisuuden ostaa kasvomaskeja. Aiomme myös muistuttaa kävijöitä hyvän käsihygienian sekä turvavälien tärkeydestä sekä etukäteen internetin kanavien kautta, kuin itse tapahtumapaikalla opastein ja kuulutuksin. Huolehdimme myös oman henkilökuntamme suojavarusteista ja ohjeiden oikeaoppisesta noudatuksesta.

Jos tapahtuma joudutaan perumaan, kaikki maksetut maksut, kuten myyntipaikka- ja kilpailumaksut palautetaan. Katsojalippujen osalta palautus hoituu Tiketin kautta.

SKHH ry ja Keppihevosten SM-kilpailut 8.1.2021